|
Tupakoinnin rajoittamisella pyritään väestön suojaamiseen tupakansavun aiheuttamilta terveyshaitoilta. Tupakkalaissa kiinnitetään erityistä huomiota myös tupakansavuttoman ympäristön toteutumiseen.
Tupakoiminen on lain mukaan kielletty
- oppilaitosten pääasiassa 18 vuotta nuoremmille tarkoitetuilla ulkoalueilla
- päiväkodeissa ja oppilaitosten oppilaille tarkoitetuissa sisätiloissa
- ravintoloissa
- sisätiloissa järjestettävissä yleisissä tilaisuuksissa, joihin yleisöllä on esteetön pääsy
- työyhteisöjen yhteisissä ja yleisissä sekä asiakkaille tarkoitetuissa sisätiloissa
- virastojen ja viranomaisten sekä niihin verrattavien julkisten laitosten yleisölle ja asiakkaille varatuissa sisätiloissa
- yleisen kulkuneuvon sisätiloissa
Tupakkalain keskeisenä lähtökohtana on, ettei kukaan vastoin tahtoaan joudu alistumaan tupakansavulle. Tupakansavutonta hengitysilmaa voidaan näin pitää jokaisen suomalaisen perusoikeutena. Tupakkalain tavoitteena on myös nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäiseminen.
|
Viimeksi päivitetty 20.08.2009 Päivittäjä Administrator
|